Taitaja-polulle astuja ei arvaakaan…
Opiskelija, joka harkitsee osallistumista Taitaja-semifinaaliin, jännittää usein ensisijaisesti kilpailutilannetta. Opettaja taas, joka pohtii osallistumisen ehdottamista opiskelijalleen, ajattelee todennäköisemmin päätöksen mukanaan tuomaa työmäärää. Kumpikaan ei kuitenkaan etukäteen osaa täysin ennakoida sitä, mitä parhaimmillaan rohkeudesta astua Taitaja-polulle voi seurata.
Palkintona ei välttämättä ole mitali – vaikka kisamenestys on toki upea mahdollisuus. Mutta mikä voisi olla arvokkaampaa kuin kaulaan kisan päätteeksi sujautettava mitali?
Vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään. Varmaa kuitenkin on, että sekä kisaan osallistunut opiskelija että valmennukseen lähtenyt opettaja kehittyvät matkan varrella monin tavoin. Opiskelija huomaa selviytyneensä. Vaikka itse kisatyö olisi jännityksen vuoksi jäänyt omasta parhaasta tasosta, on olo useimmiten kisan jälkeen helpottunut. Kokemus luo uskoa siihen, että tiukoista paikoista voi selvitä – eikä taivas tippunutkaan. Se kasvattaa nuoren resilienssiä. Tämän hyödyn saavat niin semifinaaliin asti edenneet kuin finaaliin päässeetkin. Ja myös ammatilliset taidot kehittyvät matkan aikana aivan varmasti.
Opettaja puolestaan näkee lajista riippumatta uusia työn toteutustapoja, saa vinkkejä valmennukseen ja opetukseen sekä käy hedelmällisiä keskusteluja kollegojen kanssa. Opettajan työssä yksi tärkeimmistä asioista on pysyä itsekin oppijan roolissa. Väitän, ettei millään alalla voi ajatella olevansa valmis – usein kehittyminen päättyy juuri siihen ajatukseen. Toinen keskeinen oppi on se, että vain yhteistyöllä hiotaan helmet todella kirkkaiksi.
Itse en olisi osannut arvata, mitä kaikkea tulisin näkemään, kokemaan ja oppimaan, kun oma Taitaja-matkani alkoi joitakin vuosia sitten Porin Taitaja-kisojen myötä. Siksi suosittelenkin: astu rohkeasti Taitaja-polulle.
Kirjoittaja
Satu Laiho
Hiusalan lehtori ja hiusmuotoilun EuroSkills -ekspertti Länsirannikon Koulutus Oy WinNovasta, Porista
