Taitaja2027-menestys avaa ovia ammattikorkeakouluun
4.11.2026
Uutinen päivittyy.
Taitaja2027-kilpailun finaalissa menestyneet ammattikoululaiset voivat hakea aiempien vuosien tapaan ammattikorkeakouluun kilpailutulostensa perusteella.
Kevään 2027 toisessa yhteishaussa Taitaja-väylän kautta on tarjolla huikeat 639 aloituspaikkaa 15 ammattikorkeakoulussa eri puolilla Suomea.
Taitaja-väylä vahvistaa ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja tekee näkyväksi ammatillisissa opinnoissa hankitun osaamisen. Väylä tukee sujuvia koulutuspolkuja ja kannustaa ammatillisia opiskelijoita kehittämään osaamistaan edelleen.
Näin Taitaja-väylä toimii
Valinta perustuu Taitaja-finaalissa saavutettuihin WorldSkills-standardin mukaisiin skaalattuihin pisteisiin. Valinta tehdään hakukohteen kannalta soveltuvissa finaalilajeissa saavutettujen tulosten perusteella.
Hakijan on lisäksi täytettävä ammattikorkeakouluopintojen yleiset hakukelpoisuusvaatimukset. Osa ammattikorkeakouluista voi edellyttää myös tietyn alan pohjakoulutusta.
Taitaja-väylän hakukohteet, aloituspaikat ja finaalilajien soveltuvuus vaihtelevat ammattikorkeakouluittain. Tarkemmat tiedot kevään 2027 haun valintaperusteista löytyvät Opintopolusta sekä Ammattikorkeakouluun.fi -verkkosivustolta.
Faktalaatikko
- Valinta ammattikorkeakouluun tehdään Taitaja2027-finaalitulosten perusteella.
- Haku tapahtuu korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa.
- Mukana on 223 hakukohdetta ja 639 aloituspaikkaa seuraavissa oppilaitoksissa: Centria,Haaga-Helia, HAMK, JAMK, KAMK, Karelia, XAMK, LAB, Lapin AMK, Laurea, Savonia, SEAMK, TAMK, Turun AMK ja VAMK.
- Kukin ammattikorkeakoulu määrittelee erikseen Taitaja-väylä-haussa mukana olevat hakukohteet.
- Hakuoikeus on voimassa kevään 2027 ajan. Opiskelijan tulee valmistua saman kevään aikana.
- Opiskelijalla tulee olla voimassa yleinen hakukelpoisuus. Lisäksi osa ammattikorkeakouluista voi edellyttää hakijalta tiettyä pohjakoulutusta.
- Taitaja-väylän tavoitteena ovat osaajapulan paikkaaminen, sujuvat opintopolut sekä nuorten tulevaisuudenuskon vahvistaminen.
- Lisätietoja Taitaja-aloituspaikoista ja -hausta Ammattikorkeakouluun-verkkosivuilta:
- Ammattikorkeakouluun-verkkosivuilta löydät myös taulukon haussa mukana olevista kohteista vuonna 2027.
- Lisää tietoa myös Opintopolusta kunkin hakukohteen valintatiedoista.


