Amiksesta yliopistoon – Annin matka merkonomista erityisopettajaksi
Ammattikoulusta merkonomiksi valmistunut Anni Kartal suuntasi valmistumisensa jälkeen au pairiksi ja päätyi sen myötä opiskelemaan erityisopettajaksi Helsingin yliopistoon. Nyt hän haluaa rohkaista muita nuoria seuraamaan unelmiaan ja näkemään ammatillisen koulutuksen tarjoamat mahdollisuudet.
”Ammatillinen koulutus antoi vahvan pohjan jatko-opintoihin”
Peruskoulun jälkeen Anni aloitti lukion, mutta huomasi pian, ettei se ollut hänen juttunsa. Lukio jäi kesken, ja Anni haki opiskelemaan ammattikouluun.
”Aloitin sähköalalla, mutta huomasin kaipaavani ihmisläheisempää työtä, joten päätin vaihtaa merkonomiksi. Hain Keudaan ja sain mahdollisuuden suorittaa opinnot oppisopimuksella. Se antoi minulle arvokasta käytännön kokemusta. Lisäksi YTO-aineet pystyin suorittamaan etänä, mikä teki opiskelusta joustavaa ja itsenäistä.”
Opintojen aikana Anni sai kehittää työelämätaitojaan käytännössä ja keräsi arvokasta kokemusta ihmisten kohtaamisesta. Hän korostaa, että yksi tärkeimmistä opeista oli kyky organisoida omaa ajankäyttöään ja työskennellä itsenäisesti.
”Koska tein opintoja oppisopimuksella, opin aikatauluttamaan työt ja toimimaan itsenäisesti. Nämä taidot ovat olleet todella hyödyllisiä myös yliopistossa ja tulevassa eritysopettajan työssäni. Ammatillinen koulutus antoi vahvan pohjan jatko-opintoihin”, Anni kertoo.
Merkonomin opintojen aikana saatu taito kohdata erilaisia ihmisiä on ollut suuri etu Annille nykyisessä ammatissaan.
”Kaupallinen ala ja opettajan työ ovat molemmat ihmisläheisiä. Merkonomin opintojen aikana kohtasin monenlaisia työkavereita ja asiakkaita, mikä opetti minua työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Oppisopimuksen kautta sain myös arvokasta kokemusta työympäristöstä ja sen toimintatavoista. Opin paitsi tekemään työtä, myös toimimaan työyhteisössä ja ymmärtämään työelämän pelisääntöjä”, Anni painottaa.
Korkeakouluun ammatillisen koulutuksen kautta
Opettajan työhön syttynyt kipinä sai alkunsa, kun Anni valmistumisen jälkeen lähti au pairiksi. Palattuaan Suomeen hän ryhtyi tekemään töitä opettajan sijaisena.
”Alun perin en ollut ajatellut jatkaa opintoja korkeakoulussa, mutta kokeilin erilaisia töitä ja opettajan työ tuntui kiinnostavalta. Työkaverini kannustivat minua hakemaan erityisopettajaksi. Myös amiksessa minua rohkaistiin hakemaan korkeakouluun, vaikka en silloin vielä tiennyt, mihin suuntaan haluaisin mennä”, Anni muistelee.
Ammatillisesta koulutuksesta on ollut hyötyä myös akateemisissa opinnoissa.
”Yliopistossa opiskelu on hyvin itsenäistä. Koska tein opintojani oppisopimuksella, määrittelin itse omat opiskeluaikani. Etänä tehdyt YTO-opinnot opettivat etäopiskelua, ja tämä taito on ollut hyödyksi myös yliopistossa, jossa osa opinnoista on etänä”, Anni kertoo.
Anni haluaa kannustaa myös muita rakentamaan itselleen sopivaa polkua.
”Kannustan kokeilemaan kaikkea mahdollista. Merkonomi on todella monipuolinen ala, eikä kaupalliselle sektorille tarvitse työllistyä, jos se ei tunnu omalta. Sen jälkeen voi hyvin hakeutua vaikka yliopistoon.”
Rohkaisua muille
Annin mukaan tärkeintä on uskaltaa unelmoida ja tarttua tarjolle tuleviin mahdollisuuksiin. Hän haluaa kannustaa nuoria hyödyntämään ammatillisen koulutuksen tarjoamat vaihtoehdot ja olemaan avoimia uusille reiteille.
”Peruskoulusta valmistuvia ja toisen asteen opintoja miettiviä haluaisin rohkaista siihen, että ammatilliseen koulutukseen meneminen ei sulje mitään pois. Voit valita ammatillisen koulutuksen, vaikka et vielä tiedä, mitä tulevaisuudessa haluaisit tehdä. Elämä vie kyllä eteenpäin. Esimerkiksi sähköalalle meneminen ei tarkoita, että koko loppuelämän täytyy työskennellä sillä alalla. Sain ammattikoulusta hyvät eväät sekä jatko-opintoihin että työelämään”, Anni päättää.









