Taitaja2026 – ikkuna tulevaisuuteen

Olen nähnyt sen monta kertaa. Sen hetken, kun nuori seuraa taitavaa ammattilaista työn äärellä – ja silmät syttyvät.

Syntyy ajatus: ehkä minäkin voisin olla tuossa. Tämä kipinä on Taitaja-kilpailujen ytimessä.

Taitaja on enemmän kuin kilpailu

Taitaja2026-tapahtuma järjestetään Keski-Uudellamaalla toukokuussa 2026, ja Keuda toimii sen päätoteuttajana.

Omassa roolissani kilpailunjohtajana saan olla keskellä jotakin poikkeuksellisen merkittävää: ammatillisen osaamisen, nuorten tulevaisuuden ja alueellisen elinvoiman risteyskohdassa.

Mutta miksi tällainen kilpailu on niin tärkeä? Koska Taitaja ei ole vain kilpailu – se on kokemus, yhteisö ja ikkuna tulevaisuuteen.

Tapahtuma tuo yhteen yli 500 nuorta kilpailijaa noin 50 eri lajissa, jotka kattavat laajasti eri ammattialat logistiikasta palveluihin ja hyvinvoinnista tekniikkaan.

Kyse ei ole vain taitojen mittaamisesta, vaan niiden esiin tuomisesta, arvostamisesta – ja ennen kaikkea innostamisesta.

Tavoitteet ovat selkeät ja kunnianhimoiset

Pyrimme saamaan neljän päivän aikana tapahtumaan 50 000 kävijää.

Mutta tärkeämpää kuin pelkkä kävijämäärä on vaikutus, jonka haluamme saavuttaa:

Vahva verkosto taustalla

Taitaja2026 ei tapahdu tyhjiössä. Se kytkeytyy Keski-Uudenmaan kehittämistavoitteisiin, kuten koulutuksen ja työelämän yhteistyöhön, kestävään hyvinvointiin ja osaamisen kehittämiseen. Mukana on seitsemän kuntaa, 1700 opiskelijaa eri rooleissa ja jopa 400 kumppanuutta.

Ja tulokset puhuvat puolestaan:

Taitaja2026 rakentuu Keski-Uudellemaalle

Kilpailualue nousee ensi vuoden toukokuussa Tuusulan urheilukeskuksen alueelle viiteen eri halliin, joista muodostuu kokonainen kilpailukylä. Kilpailusuoritusten rinnalla nähdään innostavia näytöksiä, ohjauspisteitä, uravinkkejä ja ennen kaikkea nuorten kohtaamisia tulevaisuuden kanssa.

Viestintämme kulkee monikanavaisesti TikTokista kouluvierailuihin ja somesta live-lähetyksiin. Punaisena lankana on yksi asia: tulevaisuuden osaaja.

Tulevaisuutta ei vain odoteta – sinne rakennetaan reitti.

Kirjoittaja on Taitaja2026-kilpailupäällikkö Hanna Nyrönen.

Taustatahot

  • Skills Finland logo
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö logo
  • Finnish National Agency for Education logo